Elämää Pirkan Opistossa

Kieliä opiskellessa saa pitää hauskaa

Suomalaiset osaavat usein englantia erinomaisesti, mutta pelkäävät virheitä ja ovat arkoja puhumaan kieltä ääneen. Pirkan opistossa Maria Adaranijon tunneilla kynnyksiä madalletaan rennon esimerkin ja huumorin avulla.

– Opettajalle paras hetki on se, kun hymyilevien ihmisten puheensorina täyttää luokan. Kun oppilaat ovat silminnähden rentoutuneita ja nauttivat tunnista, Adaranijo sanoo.

Kaikki saavat oppia omaa tahtiaan

Adaranijo vetää Pirkan opistossa englannin kursseja enimmäkseen aikuisille. Vaihtelevien lähtötasojen lisäksi myös opiskelijoiden motiivit kielen oppimiseen ovat erilaisia.

– Osa tarvitsee englantia työssään, osa taas haluaa pystyä kommunikoimaan matkoilla. Jotkut ovat opiskelleet kouluaikoinaan saksaa ja haluavat nyt täydentää kielitaitoaan englannilla. Eläkeläiset voivat hakeutua kurssille ihan jo sosiaalisen toiminnan vuoksi, Adaranijo kertoo.

Tahti, jolla opinnot etenevät vaihtelee sekin yksilöllisesti. Tunneilla keskitytään paljolti puhumisen harjoitteluun ryhmissä ja pareittain. Lisähaasteita kaipaava saa kirjallisia tehtäviä kotiin vietäväksi.

– Kaikki pystyvät oppimaan kieltä, jos ovat valmiita tekemään työtä sen eteen. Oman päämäärän kannattaa tietysti olla realistinen. Minulle on tärkeintä, että kukin opiskelija kehittyy omalla tasollaan ja saa sen, mitä itse tuli kurssilta hakemaan. Siinä mielessä minulla on opisto-opettajana tavoitteet korkeammalla kuin peruskoulussa, jossa seurataan yhteistä opetussuunnitelmaa.

Mitä kielikurssilla tapahtuu?

Eri kurssien opetusmäärät vaihtelevat, mutta Pirkan opiston tyypillisin kielikurssi kokoontuu kerran viikossa 1,5 tuntia kerrallaan. Tavallisesti opetus kestää syyskuusta huhtikuuhun, mutta vaikkapa matkailutilanteisiin keskittyvät kurssit voivat olla myös intensiivisempiä ja kestää vain muutaman viikon.

– Matkailukursseilla tehdään vielä enemmän suullisia harjoituksia, koska matkoillakin enimmäkseen puhutaan. Opetellaan erityistä sanastoa ja käydään läpi tilanteita, joihin turisti törmää esimerkiksi lentokentällä, hotellissa, ravintolassa tai tietä etsiessään, Adaranijo kertoo.

Opettajana Adaranijo panostaa paljon ilmapiirin luomiseen. Huumorin käyttö tunneilla rohkaisee oppilaita käyttämään kieltä ja edesauttaa siten oppimista.

– Tarkoitus on, että tunneilla keskustellaan, ja kun ihmisillä on vapautunut olo, he puhuvat helpommin. Näen tunnelman rentouttamiseen paljon vaivaa. Rento opiskelija pystyy nauramaan myös omille virheilleen eikä ota niitä niin vakavasti.

Pitkä ura kielikouluttajana

Adaranijo opiskeli Helsingin yliopistossa englantilaista filologiaa ja työskenteli jo opintojensa aikana yksityisillä kielikouluilla sekä veti englanninkursseja eri yrityksille. Opintojensa loppusuoralla hän päätti hankkia opettajan pätevyyden, ja työura aikuisopetuksessa on sittemmin ollut pitkä.

– Muutimme Helsingistä Pirkkalaan vuonna 2001. Päädyin pian sen jälkeen opettamaan ensin Ahjolaan ja vähän myöhemmin myös silloiseen Pirkkalan opistoon, Adaranijo sanoo.

Välillä opisto-opetuksessa on ollut taukoja. Vuosina 2011–2014 Adaranijo asui Portugalissa ja opetti sen jälkeen jonkin aikaa Pirkan opistossa myös portugalin kieltä.

– Minulla on neljä lasta, ja heidän ollessaan pieniä opisto-opetus iltaisin oli kätevä tapa tehdä samalla hieman töitä. Lasten kasvettua olen työskennellyt enemmän myös kouluissa perusopetuksen puolella, Adaranijo kertoo.

– Peruskoulussa olen päässyt seuraamaan monen kollegan työtä läheltä, ja ihailen aina huumorintajuisia opettajia, joiden luokissa on mukava tunnelma ja joista oppilaat tykkäävät. On ilo seurata, kun he onnistuvat työssään.

Pehmokissa kertoi opettajan onnistumisesta

Kun tunnelman vapauttaminen onnistuu, kuuluu se myös opiskelijoiden antamissa palautteissa. Joskus pienillä hetkillä voi olla suuri merkitys. Adaranijolle on jäänyt itselleen mieleen tärkeä tilanne ajalta, jolloin hän veti kielikerhoa alle kouluikäisille lapsille.

– Ryhmässä oli pieni tyttö, joka oli hyvin ujo eikä uskaltanut koskaan sanoa mitään. Yhtenä päivänä kävimme ryhmässä läpi erilaisia eläimiä, leikimme lelueläimillä ja lauloimme eläinlauluja. Tyttö pysyi hiljaa. Seuraavalla viikolla hän kuitenkin tuli tunnille oman rakkaan kissapehmolelunsa kanssa, rohkaistui tulemaan luo, näytti lelua ja sanoi ”cat”. Olin hänestä hirveän ylpeä! Hän ei ollut puhunut mitään, mutta oli silti selvästi kuunnellut ja oppinut.

Teksti: Elina Kallasaari

Kuvat: Kalle Saarinen